Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tiedote julkisuuteen,
Uutisissa on kirjoitettu Nakkilan seurakunnassa pidetystä hautajaisista, jossa pappi oli selvästi päihtynyt. Kyseinen pappi ei ole Nakkilan seurakunnan vakituinen työntekijä. Hänet oli otettu yhdeksi viikonlopuksi toimittamaan toimituksia ja jumalanpalveluksen seurakunnan vakinaisten pappien ollessa vuosilomalla ja viikonloppuvapaalla.
Seurakunta on puuttunut tilanteeseen välittömästi viemällä asian sekä poliisin että tuomiokapitulin tietoon. Kyseistä pappia epäillään rikoksesta.
Nakkilan seurakunta on tietenkin järkyttynyt ja pettynyt tapahtuneesta. Olemme pyytäneet tilaisuuden omaisilta anteeksi ja pyydämme edelleen anteeksi kyseisen henkilön käytöstä ja tästä aiheutunutta mielipahaa.
Nakkilan seurakunta ei kommentoi uutisia tämän enempää tällä hetkellä. Kyseessä on viranomaisasia, ja viranomaiset ilmoittavat asiasta julkisuuteen jatkossa myöhemmin.
Nakkilassa 15.8.2022
Olli-Matti Vuori
vs. kirkkoherra
15.8.2022 12.04