Nuortenillat
Nuortenillat
Seurakunnan nuorten viikottainen pääkokoontuminen on torstai-illan nuortenilta Arkissa (Kauppatie 2) klo 17.30 alkaen.
Nuorteniltojen sisältö vaihtelee, mutta iltojen tarkoitus on tukea kävijöiden hengellistä elämää ja kasvua. Siksi jokaiseen iltaan kuuluu vähintään hetki, jossa pysähdymme Jumalan eteen ja hiljennymme rukoukseen.
Joka kuukauden 1. nuortenilta on askarteluilta. Yhteinen näpertely päätetään iltahartauteen. Askarteluideoita ja -toiveita saa laittaa Sannalle! :)
Kuukauden toisessa illassa pohdimme jotain teemaa Raamatun äärellä: Mitä Raamattu opettaa ko. aiheesta? Laita aiheita tulemaan, että saadaan juuri sua kiinnostavat aiheet työstettäväksi!
Kaksi kertaa syksyn aikana kuukauden kolmas nuortenilta on Agape-ilta, jolloin laitamme yhdessä ruokaa. Katamme pöydän kauniisti ja syömme yhdessä, aterialla jokainen saa kertoa kuulumisiaan sen verran kun haluaa. Agape-aterian idea tiivistyy hyväksyvään ja turvalliseen yhteyteen, jossa jokainen saa tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Aterian päätteeksi on iltahartaus, joka muistuttaa Jumalan valtavasta rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Lopuksi siivoamme jäljet yhdessä. Agape-illat ovat syys- ja marraskuussa, ja niihin on ennakkoilmoittautuminen, joka aukeaa ko. kuun alussa.
Kuukauden muissa nuortenilloissa on aihe, josta joskus keskustelemme, tai sitä voidaan tutkia toiminnallisesti. Joskus opetus voi olla yksinkertaisesti hartaus. Näihinkin iltoihin voit ehdottaa aiheita! Ohjelmaosuuden jälkeen nuortenilta jatkuu vapaalla pelailulla ja juttelulla.
Nuortenillat alkavat klo 17.30, ja mikäli ohjelmaosuuteen ei tule ketään 18.00 mennessä, ilta päättyy.
Gospelmessut
Gospelmessuja on yleensä kaksi kertaa kaudessa. Ne ovat kevyempiä messuja, joissa lauletaan pääasiassa muuta hengellistä musiikkia kuin virsiä. Isoskoulutettavat, kuorolaiset ja muut seurakuntalaiset ovat usein vahvasti mukana toteuttamassa messuja.
Syyskauden gospelmessut ovat keskiviikkoina 26.8. ja 28.10.
SYKSYN 2026 nuortenillat torstaisin klo 17.30-19.30
27.8. Syksyn eka nuortenilta
3.9. Nuortenilta askarrellen. Ilta päättyy yhteiseen iltahartauteen
10.9. Nuortenilta: Mitä Raamattu opettaa xxx:sta? Ehdota illassa yhdessä tutkittavaksi aihetta, joka itseäsi kiinnostaa! Ota oma Raamattu mukaan!
17.9. Nuortenilta Agape-aterian merkeissä. Etukäteisilmoittautuminen!
24.9. Nuortenilta
1.10. Ei nuorteniltaa (10-synttärit)
8.10. Nuortenilta askarrellen. Ilta päättyy yhteiseen iltahartauteen.
15.10. "Voiko enkelitkin eksyä?" Mitä Raamattu opettaa enkeleistä? Keskustellaan aiheesta Raamatun äärellä. Oma Raamattu mukaan!
22.10. Ei nuorteniltaa, syysloma.
29.10. Nuortenilta
5.11. Nuortenilta askarrellen. Ilta päättyy yhteiseen iltahartauteen.
12.11. "Mitä Raamattu opettaa xxx:sta? Ehdota illassa yhdessä tutkittavaksi aihetta, joka itseäsi kiinnostaa! Ota oma Raamattusi mukaan!
19.11. Nuortenilta Agape-aterian merkeissä. Etukäteisilmoittautuminen!
26.11. Nuortenilta
3.12. Nuortenilta askarrellen. Ilta päättyy yhteiseen iltahartauteen.
ke 10.12. Nuorten joulujuhla Arkissa klo 18
HUOM! Muutokset ovat mahdollisia. Nopeimmin tiedon muutoksista saat seuraamalla nuorisotyön Instagramia (@arkki.nakkila).