Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Päiväjumalanpalvelusten ohella jumalanpalveluselämän toisen osan muodostavat erilaiset erityisjumalanpalvelukset, joissa on oma kaavansa ja useimmiten myös oma kohderyhmänsä. Niitä pidetään niin sunnuntain päiväjumalanpalveluksen aikaan kuin myös kirkkovuoden juhlapyhinä ja muina erityisaikoina ja erityisryhmille.
Tärkeän osan erityisjumalanpalveluksia muodostavat kirkkovuoden juhla-aikoina kuten jouluna ja pääsiäisenä järjestettävät erityisjumalanpalvelukset. Juhla-aikojen jumalanpalveluksista tiedotetaan seurakunnan tiedotuslehdessä, lehtien kirkollisissa ilmoituksissa ja seurakunnan kotisivujen tapahtumat sivulla.
Erityisjumalanpalveluksia järjestetään myös monille seurakunnan eri ikäryhmille. Lapsiperheille suunnattuja ovat vaikkapa perhekirkot, lasten aamukirkot ja vauvakirkko. Nuorille pidetään mm. koululaisjumalanpalveluksia. Nuoria ja heidän läheisiään koskettavat tietysti konfirmaatiojumalanpalvelukset. Vanhemmalle väelle kohdennettuja ovat vaikkapa ikäihmisten ja veteraanien kirkkopyhät. Myös eri kohderyhmien jumalanpalveluksista tiedotetaan seurakunnan tiedotuslehdessä, lehtien kirkollisissa ilmoituksissa ja seurakunnan kotisivujen tapahtumat sivulla.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä