Uutislistaukseen

Piispojen ohjeita seurakunnalle

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen ohje seurakunnan tilaisuuksista koronapandemian aikana – laulaminen ja musiikki

Musiikilla on tärkeä merkitys seurakuntien jumalanpalveluselämässä, kirkollisissa toimituksissa ja muussa toiminnassa. Koronapandemian aikana on huolehdittava keinoista, joilla laulaminen olisi mahdollisimman turvallista.
Arviot koronaviruksen leviämisen tavoista ja siihen liittyvistä riskitekijöistä ovat edelleen hajanaisia ja osin ristiriitaisia. Ehdottomasti oikeina pidettäviin käytäntöihin ei sen vuoksi ole mahdollista ohjata. Viime ai-koina on julkisuudessa keskusteltu siitä, luoko laulaminen, huutaminen tai voimakas puhe sellaisen aero-solipilven, joka on omiaan levittämään virusta.
Tartuttavuuden kannalta on ilmeisesti keskeistä, kuinka kauan oleskellaan samassa tilassa ja kuinka lähellä tartuntalähdettä ollaan. Näin ollen tartuntariskiä voidaan pienentää rajaamalla tilaisuuden kestoa ja huo-lehtimalla riittävistä turvaväleistä ja hygieniasta. Täysin riskitöntä ihmisten kokoontuminen ei voi koskaan olla.


Noudatettavat periaatteet


1. Vain terveenä messuun. Seurakuntalaisia ja työntekijöitä muistutetaan, että messuun tai muuhun seura-kunnan kokoontumiseen ei voi tulla, jos on vähänkään oireinen, sairas tai altistunut koronavirukselle.


2. Pidetään huolta turvaväleistä. Mitä pidemmät turvavälit, sitä todennäköisemmin kaikki säilyvät terveinä, vaikka lauletaan.


3. Kirkkotilan hyvä ilmanvaihto tai ulkoilmatilaisuudet. Hyvä ilmanvaihto vähentää tarttuvuutta. Laulaminen ulkotiloissa on turvallisempaa kuin sisällä. Sisätiloissa laulettaessa on syytä kiinnittää huomiota tilaisuuden kestoon ja ilmanvaihtoon (esim. läpiveto)


4. Pitkien tilaisuuksien keston lyhentäminen. Altistuminen virukselle kasvaa, jos tilaisuus kestää pitkään.


5. Paikallisuus. Mikäli ollaan paikkakunnalla, jossa epidemiaa ei juurikaan ole, tartuttavuusriski on vähäi-nen. Sen sijaan alueilla, joilla on paljon tartuntoja, voidaan harkita voimakkaampia varotoimenpiteitä. Seu-rakuntien tulee huomioida tämä ja suhteuttaa oma toimintansa sen mukaan.


Suositukset


Jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa on hyvä harkita virsien lukumäärää ja kestoa. Muu musiikki voi olla kuunneltavaa. Kuorolaulua sisätiloissa on syytä välttää, kunnes tartuntatilanne on sellainen, että tar-vetta erityiseen varovaisuuteen ei ole. Puhallinsoittimien käyttämistä tulee harkita tarkkaan, ja turvavälien tulee silloin olla huomattavasti laajemmat kuin laulettaessa.
Jumalanpalveluksien ja muiden tilaisuuksien ei tule olla tarpeettoman pitkiä, ja ilmanvaihdosta on pidettävä huoli.


Turvavälit ovat tarpeen silloinkin, kun tilaisuuksia pidetään ulkona. Ulkotiloissa myös kuorot voivat laulaa pienillä kokoonpanoilla turvavälit huomioiden.
Tämä ohje on voimassa toistaiseksi, ja sitä päivitetään tarvittaessa.

2020-06-10 09:50:06.0