Vuosi 2021

 

Ovet auki

Ovet auki ulospäin

Ovet auki kirkkoon ja kasvuun

Ovet auki kaikille

Ovet auki yhteiselle työlle ja kumppanuuksille

Ovet auki uusille mahdollisuuksille

Ovet auki tulevaisuuteen

 

Nakkilan seurakunnan talousarvion 2021 laadinnassa on noudatettu kirkkovaltuuston hyväksymiä Nakkilan seurakunnan strategian ”Kohti vuotta 2024” suuntaviivoja.

Samat suuntaviivat ovat nähtävissä myös syksyllä 2020 hyväksytyssä Suomen ev.lut. kirkon yhteisessä strategiassa, joka perustuu kirkon tulevaisuuden kannalta olennaisten, hallinto- ja työalarajat ylittävien ilmiöiden tunnistamiseen. Strategian taustaksi on koostettu yhteinen tulevaisuuskuva, jonka pohjalta nousee kirkon elämään liittyviä keskeisiä ilmiöitä.

Perusperiaatteena kaikessa hallinnossa ja toiminnassa on avoimuus. On haluttu kuulla erilaisten ihmisten näkemyksiä kirkosta ja sen tulevaisuudesta. Joiltain osin työskentelyssä on kiinnitytty kirkon aikaisempiin yhteisiin strategioihin. Keskeiset valinnat kiteytyvät strategian nimessä: Ovet auki. Ovet on pidettävä auki, edelleen on lähdettävä liikkeelle ihmisten keskuuteen ja kutsuttava ihmisiä sisään. Kirkon ovet eivät voi olla kenellekään kiinni. Tässä ajassa ovien auki pitäminen on erityisen tärkeää. Kirkon tehtävä ei ole pelkästään avata ovia tässä maailmassa, vaan avata ovi Kristuksen kautta taivaaseen. Siihen vaaditaan rohkeutta, näkyä, tahtoa ja yhteistä sitoutumista.

Nakkilan seurakunnassa toimivien on tiedettävä, mitä varten se pohjimmiltaan on olemassa. Kirkon perustehtävä eli missio on edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana. Tämä on kirkon olemassaolon perimmäinen syy. Perustehtävä ohjaa kaikkea kirkon elämää ja toimintaa. Sen tulisi olla myös jokaisen kirkon jäsenen tapa elää. Kirkon perustehtävä voidaan sanoittaa eri aikoina ja eri paikoissa eri sanoin. Ovet auki -strategiassa liitytään Kohtaamisen kirkko -strategian määritelmään: Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Määritelmä tähdentää, että pelastavan evankeliumin julistus, osallisuus, yhteisvastuu, heikoimpien puolesta puhuminen, sielunhoito, tasa-arvosta ja ihmisarvosta huolehtiminen sekä luomakunnan eheyden vaaliminen kuuluvat yhteen.

Arvot puolestaan kertovat, mitä asioita pidetään hyvinä ja tavoiteltavina. Kirkon yhteisiksi arvoiksi määritellään edellisen strategian tavoin perinteiset kristilliset hyveet: Usko, toivo ja rakkaus (1. Kor 13:3). Kristillinen arvopohja määräytyy näin kestävällä ja selkeällä tavalla. Uskon kautta syntyvä yhteys Jumalaan luo kristityn ja seurakunnan elämään perustan. Toivon taustalla on Jeesuksen lupaus Jumalan oikeudenmukaisuudesta, huolenpidosta ja iankaikkisesta elämästä. Rakkaus merkitsee lähimmäisistä välittämistä aina ja kaikkialla.

Näiden arvojen tulee ohjata myös Nakkilan seurakunnan arjen toimintaa ja päätöksentekoa. Arvot haastavat myös keskusteluun niin kirkon piirissä kuin laajemmissakin yhteyksissä.

Nakkilan seurakunta etsii koko ajan myös entistä pitkäjänteisempää ja yhtenäisempää toimintatapaa. Työssä pyritään keskittymään tärkeimpiin kokonaisuuksiin sekä kaikkia toimijoita yhteisesti koskettaviin valintoihin ja priorisointeihin. Paikallisesti arvioidaan koko ajan, miten yhteisiä tavoitteita voidaan parhaiten edistää.